Patentin puolustajan työkalupakki, extended edition: vältä kilpailunrajoitukset

Immateriaalioikeudet, kuten patentit, tavaramerkit ja tekijänoikeudet, ovat monille yrityksille eräitä kriittisimmistä omaisuuseristä ja samalla kilpailuetuja. Siksi yritysten on tunnistettava mahdollisuutensa suojata liiketoiminnassaan syntyviä innovaatioita ja brändejä. Suojaamisen lisäksi yhtä tärkeää on aktiivisesti puolustaa immateriaalioikeuksia loukkaustilanteissa. Kun yrityksesi oikeuksia loukataan, siihen pitää puuttua nopeasti ja tehokkaasti. Näin loukkaaja ei pääse vapaamatkustamaan innovaatioillasi ja vältät myös riskin siitä, että oikeussuoja menetettäisiin toimettomuuden johdosta.

Immateriaalioikeudet ovat kielto-oikeuksia

Laki takaa oikeuden vaatia, että immateriaalioikeuksia loukkaavaa toimintaa ei jatketa tai toisteta. Mikäli väitetty loukkaaja on eri mieltä loukkauskysymyksestä, asian ratkaisee viime kädessä markkinaoikeus. Markkinaoikeus antaa kieltotuomion, joka voidaan panna täytäntöön viranomaistoimin. Akuuteissa loukkaustilanteissa on usein perusteltua hakea oikeudelta turvaamistoimea. Silloin tuomioistuin asettaa väliaikaisen kiellon loukkaavan toiminnan jatkamiselle, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu.

Kieltokanteet törmäyskurssilla kilpailuoikeuden kanssa

Immateriaalioikeudet_kuvituskuva_smallIP-juristin työkalupakkiin on vuosien varrella kertynyt myös monia perinteisen IP-juridiikan ulkopuolisia ilmiöitä. Tuoreimpana esimerkkinä on EU:n tuomioistuimen tuore ratkaisu Huawei Technology Co. Ltd v ZTE Deutschland GmbH (C-170/13). Siinä tuomioistuin linjasi yksityiskohtaisesti, millä menettelyllä standardiessentiaalipatentin haltija voi nostaa kieltokanteen oikeudenloukkaajaa kohtaan. Standardiessentiaalipatentit tarkoittavat patentteja, jotka on otettu osaksi standardia ja joiden patentinhaltija on jo antanut sitoumuksen lisensoida patentin kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin (ns. FRAND-ehdot).

Tuomioistuimen mukaan standardiessentiaalin patentin haltijan on ennen kieltokanteen nostamista muun muassa varoitettava oikeudenloukkaajaa ja toimitettava tälle tarjous patenttilisenssistä. Patentin haltija voi nostaa kieltokanteen rikkomatta EU:n kilpailusääntöjä vain, jos loukkaaja ei tee asianmukaista vastatarjousta.

Kyse on puhtaasti kilpailuoikeuden soveltamisesta. Patenttilaissa ei tällaisista kielto-oikeuden rajoituksista ole minkäänlaista mainintaa. Patenttioikeudenkäynti voikin mennä pahasti metsään, ellei jo prosessiin lähdettäessä oteta huomioon myös kilpailuoikeuden vaatimuksia.

Kilpailuviranomaiset aktivoituneet immateriaalioikeusasioissa

Huawei-tapaus koskee ainoastaan standardiessentiaaleja patentteja. Tapauksen oppeja ei siis pidä venyttää koskemaan kaikkia patenttiriitoja. Uskomme kuitenkin, että myös muunlaisista immateriaalioikeusriidoista syntyy jatkossa kilpailuoikeudellista tapauskäytäntöä. Esimerkiksi Euroopan komissio on viime aikoina tutkinut erityisen tarkkaan lääketeollisuudessa käytyjen immateriaalioikeusriitojen päätteeksi tehtyjä sovintosopimuksia ja määrännyt niihin sisältyvistä kilpailunrajoituksista tuntuvia sakkoja.

Vuonna 2014 komissio päivitti teknologian siirtoa koskevia suuntaviivojaan, joissa käsitellään muun muassa IP-riitojen sovintosopimusten kilpailuoikeudellista arviointia. Komissio pitää erityisen epäilyttävänä esimerkiksi sellaista kilpailijoiden välistä IP-riidan sopimista, jossa sovintosopimuksen seurauksena loukkaaja ei tule markkinoille mutta hyötyy sovinnosta muutoin.

Tunnista pelikenttäsi kokonaisvaltaisesti

Esimerkkimme kertovat, että tänä päivänä immateriaalioikeuksien tehokas puolustaminen vaatii prosessin näkemistä aiempaa laajempana kokonaisuutena. Näin vältetään tilanteet, joissa esimerkiksi täysin perusteltu immateriaalioikeuden loukkauskanteen nostaminen tai osapuolten sopima lisenssi- tai sovintosopimus olisikin kilpailuoikeudellisesti moitittava toimenpide. Tämä oikeudenalojen fuusioituminen tuo varmasti lisää mielenkiintoisia tilanteita pohdittavaksi sekä meille asianajajille että inhouse-juristeille jatkossakin.

Sakari Salonen

Mikko Huimala

 

EUT: Tietojenvaihto voi olla raskaan sarjan kartelli – näyttötaakka siirtyy yrityksille?

Tiesitkö, että keskustellessasi kilpailijan kanssa saatat syyllistyä vakavaan kilpailunrajoitukseen? Banaanintuottaja Dolen tapaus on tästä varoittava esimerkki. Tapauksessa banaanintuottajat olivat keskustelleet säännöllisesti banaaneiden niin sanottuihin viitehintoihin ja niiden kehityssuuntauksiin vaikuttavista asioista. Keskustelut eivät koskeneet varsinaisia loppuasiakashintoja.

Kilpailun tarkoituksellinen rajoittaminen on kiellettyä seurauksista riippumatta

EU:n oikeuskäytännössä kilpailunrajoitukset on jaettu kahteen luokkaan. Ensimmäinen luokka sisältää vakavimmat kilpailunrajoitukset, joiden tarkoituksena on kilpailun rajoittaminen markkinoilla. Esimerkkinä tästä on hintakartelli. Vakavimpiin kilpailunrajoituksiin liittyy oletus niiden vahingollisuudesta: vakavat kartellit lähes aina rajoittavat jo itsessään kilpailua tai uhkaavat merkittävästi kilpailun toimivuutta.

Toinen luokka sisältää sellaisen kilpailijoiden välisen yhteistyön, jonka vaikutuksena on kilpailun rajoittuminen. Yhteistyön laillisuus siis riippuu toimialan ja markkinoiden olosuhteista sekä yhteistyön luonteesta. Viranomaisen on silloin tutkittava ja arvioitava alkuperäiset markkinaolosuhteet ja selvitettävä, miten yhteistyö muuttaa niitä.Tietojenvaihto_kuvituskuva

Yritykset tiedostavat, että esimerkiksi hinta- tai markkinoidenjakokartelli on vastoin lakia: kilpailijan kanssa ei saa jakaa markkinoita tai sopia hinnoista. Harvempi kuitenkin tietää, että myös kilpailijoiden välinen tietojenvaihto saatetaan luokitella vakavaksi hintakartelliksi.

Näin linjasi Euroopan unionin tuomioistuin viime keväänä Dole-tapauksessa (C-286/13). Siinä se vahvisti jo T-Mobile-tapauksessa (C-8/08 T) ja sitä edeltävässä oikeuskäytännössä luodun oikeusohjeen: merkityksellisten tietojen vaihtaminen kilpailijoiden välillä voidaan katsoa tarkoitukseltaan kilpailua rajoittavaksi. Tietojenvaihto voi siis olla kiellettyä riippumatta siitä, onnistuuko kilpailuviranomainen näyttämään tietojenvaihdon tosiasiassa rajoittaneen kilpailua.

Dole kritisoi teoreettiseen kilpailurajoitusmahdollisuuteen perustuvia syytöksiä

Dole kritisoi voimakkaasti sitä, että keskustelut viitehinnoista tulkittiin vakavaksi kilpailunrajoitukseksi. Yhtiön mukaan viitehintoja koskeva tietojenvaihto ei poistanut epävarmuutta yritysten suunnittelemasta kilpailukäyttäytymisestä eikä viitehintojen perusteella ollut aina edes mahdollista päätellä loppuasiakashintoja.

Dolen mukaan näyttötaakka kilpailua rajoittavien vaikutusten suhteen oli komissiolla. Dole esitti, ettei tietojenvaihdon teoreettinen vaikutus aiemman oikeuskäytännön mukaan vielä riitä osoittamaan vakavaa kilpailunrajoitusta.

Tuomioistuimen ratkaisu siirtää todistustaakkaa yrityksille

Unionin tuomioistuin katsoi kuitenkin, että viitehinnat ja niistä keskusteleminen ennen hinnoittelupäätöksiä saattoivat vaikuttaa olennaisesti banaanien hinnoitteluun. Jo tällä perusteella kysymys oli tuomioistuimen mukaan kielletystä hintakartellista.

Banaanintuottajat olisivat saaneet puhtaat paperit vain, jos ne olisivat osoittaneet, etteivät vaihdetut tiedot olisi edes teoriassa voineet vaikuttaa kilpailukäyttäytymiseen ja hinnoittelupäätöksiin. Sillä, rajoittiko tietojenvaihto todellisuudessa kilpailua, ei sen sijaan ollut tuomioistuimen mukaan merkitystä.

Dole-päätöksessä tuomioistuin siis teki varsin kauaskantoisen oletuksen tietojenvaihdon kilpailua rajoittavista vaikutuksista. Todistustaakka siirtyi komissiolta yritykselle itselleen.

Yritysten puolustautumisoikeudet vaarassa?

Viimeaikaisesta oikeuskäytännöstä hahmottuu kehityskulku, joka laskee kilpailuviranomaiselta vaadittavaa näyttökynnystä. Tietyn tyyppiset kilpailunrajoitukset vaativat aiemmin viranomaisen osoittavan niiden kilpailua rajoittavan vaikutuksen, nyt niitä siirretään tarkoituksellisten rajoitusten luokkaan.

Rajoitusten luokittelu ”tarkoitusluokkaan” on toki perusteltavissa. Se säästää viranomaisen resursseja ja takaa riittävän pelotteluvaikutuksen. Kehityskulku vaikuttaa kuitenkin väistämättä yritysten puolustautumisoikeuksiin.

Samaan aikaan jo yli vuosikymmenen on toivottu, että vaikutusanalyysi saisi suuremman painoarvon kilpailurikkomusten tutkinnassa ja oikeuskäytännössä. Myös komissio itse on korostanut vaikutusanalyysin merkitystä, ja se on pyrkinyt lisäämään taloudellisen analyysin merkitystä tutkinnassa.

Nyt vaikuttaa siltä, että tuomioistuin ja komissio ajattelevat asiaa entistä suoraviivaisemmin. Ne haluavat laajentaa vakavimpien rajoitusten luokkaa siirtämällä siihen tapauksia, jotka edellyttivät aikaisemmin viranomaisen osoittavan rajoittavat vaikutukset. Dole-tapaus on tästä hyvä esimerkki. Voimme kysyä, miksei tietojenvaihdon kohdalla voisi edellyttää viranomaisen osoittavan yhteistyön rajoittavan kilpailua. Tietojenvaihdon perusmotiivi ja tuottamuksen aste poikkeavat esimerkiksi hintakartellista, jossa osapuolet nimenomaisesti sopivat hinnoista.

Viimeaikainen oikeuskäytäntö osoittaa, että yritysten on tarpeen huolehtia toimivasta ja tehokkaasta compliance-ohjelmasta. Koko henkilöstön on osattava toimia oikein tavatessaan kilpailijoiden edustajia. Yritys vastaa yhdenkin työntekijän virheestä.

Jussi Nieminen
Marjut Kaariste