Patentin puolustajan työkalupakki, extended edition: vältä kilpailunrajoitukset

Immateriaalioikeudet, kuten patentit, tavaramerkit ja tekijänoikeudet, ovat monille yrityksille eräitä kriittisimmistä omaisuuseristä ja samalla kilpailuetuja. Siksi yritysten on tunnistettava mahdollisuutensa suojata liiketoiminnassaan syntyviä innovaatioita ja brändejä. Suojaamisen lisäksi yhtä tärkeää on aktiivisesti puolustaa immateriaalioikeuksia loukkaustilanteissa. Kun yrityksesi oikeuksia loukataan, siihen pitää puuttua nopeasti ja tehokkaasti. Näin loukkaaja ei pääse vapaamatkustamaan innovaatioillasi ja vältät myös riskin siitä, että oikeussuoja menetettäisiin toimettomuuden johdosta.

Immateriaalioikeudet ovat kielto-oikeuksia

Laki takaa oikeuden vaatia, että immateriaalioikeuksia loukkaavaa toimintaa ei jatketa tai toisteta. Mikäli väitetty loukkaaja on eri mieltä loukkauskysymyksestä, asian ratkaisee viime kädessä markkinaoikeus. Markkinaoikeus antaa kieltotuomion, joka voidaan panna täytäntöön viranomaistoimin. Akuuteissa loukkaustilanteissa on usein perusteltua hakea oikeudelta turvaamistoimea. Silloin tuomioistuin asettaa väliaikaisen kiellon loukkaavan toiminnan jatkamiselle, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu.

Kieltokanteet törmäyskurssilla kilpailuoikeuden kanssa

Immateriaalioikeudet_kuvituskuva_smallIP-juristin työkalupakkiin on vuosien varrella kertynyt myös monia perinteisen IP-juridiikan ulkopuolisia ilmiöitä. Tuoreimpana esimerkkinä on EU:n tuomioistuimen tuore ratkaisu Huawei Technology Co. Ltd v ZTE Deutschland GmbH (C-170/13). Siinä tuomioistuin linjasi yksityiskohtaisesti, millä menettelyllä standardiessentiaalipatentin haltija voi nostaa kieltokanteen oikeudenloukkaajaa kohtaan. Standardiessentiaalipatentit tarkoittavat patentteja, jotka on otettu osaksi standardia ja joiden patentinhaltija on jo antanut sitoumuksen lisensoida patentin kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin (ns. FRAND-ehdot).

Tuomioistuimen mukaan standardiessentiaalin patentin haltijan on ennen kieltokanteen nostamista muun muassa varoitettava oikeudenloukkaajaa ja toimitettava tälle tarjous patenttilisenssistä. Patentin haltija voi nostaa kieltokanteen rikkomatta EU:n kilpailusääntöjä vain, jos loukkaaja ei tee asianmukaista vastatarjousta.

Kyse on puhtaasti kilpailuoikeuden soveltamisesta. Patenttilaissa ei tällaisista kielto-oikeuden rajoituksista ole minkäänlaista mainintaa. Patenttioikeudenkäynti voikin mennä pahasti metsään, ellei jo prosessiin lähdettäessä oteta huomioon myös kilpailuoikeuden vaatimuksia.

Kilpailuviranomaiset aktivoituneet immateriaalioikeusasioissa

Huawei-tapaus koskee ainoastaan standardiessentiaaleja patentteja. Tapauksen oppeja ei siis pidä venyttää koskemaan kaikkia patenttiriitoja. Uskomme kuitenkin, että myös muunlaisista immateriaalioikeusriidoista syntyy jatkossa kilpailuoikeudellista tapauskäytäntöä. Esimerkiksi Euroopan komissio on viime aikoina tutkinut erityisen tarkkaan lääketeollisuudessa käytyjen immateriaalioikeusriitojen päätteeksi tehtyjä sovintosopimuksia ja määrännyt niihin sisältyvistä kilpailunrajoituksista tuntuvia sakkoja.

Vuonna 2014 komissio päivitti teknologian siirtoa koskevia suuntaviivojaan, joissa käsitellään muun muassa IP-riitojen sovintosopimusten kilpailuoikeudellista arviointia. Komissio pitää erityisen epäilyttävänä esimerkiksi sellaista kilpailijoiden välistä IP-riidan sopimista, jossa sovintosopimuksen seurauksena loukkaaja ei tule markkinoille mutta hyötyy sovinnosta muutoin.

Tunnista pelikenttäsi kokonaisvaltaisesti

Esimerkkimme kertovat, että tänä päivänä immateriaalioikeuksien tehokas puolustaminen vaatii prosessin näkemistä aiempaa laajempana kokonaisuutena. Näin vältetään tilanteet, joissa esimerkiksi täysin perusteltu immateriaalioikeuden loukkauskanteen nostaminen tai osapuolten sopima lisenssi- tai sovintosopimus olisikin kilpailuoikeudellisesti moitittava toimenpide. Tämä oikeudenalojen fuusioituminen tuo varmasti lisää mielenkiintoisia tilanteita pohdittavaksi sekä meille asianajajille että inhouse-juristeille jatkossakin.

Sakari Salonen

Mikko Huimala

 

Miten selviydyt kilpailuviranomaisen yllätystarkastuksesta?

Tiistaiaamuna kello 9.04 puhelimesi soi. Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tarkastajat ovat saapuneet yrityksesi vastaanottoon ja haluavat tavata sinut välittömästi suorittaakseen yllätystarkastuksen eli ”dawn raidin”.

Kilpailuviranomainen ei ilmoita ennalta yllätystarkastuksistaan. Tyypillinen ajankohta on aamunkoitteessa ja useimmiten alkuviikosta. Yllätystarkastus voidaan tehdä yhtiön toimitilojen lisäksi myös muihin tiloihin, kuten esimerkiksi työntekijän kotiin tai kesämökille.

Ihmettelet, mistä oikein on kysymys. KKV:n tarkastajat kertovat, että heillä on toimivalta suorittaa yllätystarkastuksia missä tahansa yhtiössä selvittääkseen, onko kilpailusääntöjä rikottu. Tarkastus voi johtua esimerkiksi siitä, että asiakkaasi tai kilpailijasi on tehnyt yhtiösi toiminnasta toimenpidepyynnön tai antanut nimettömän vihjeen.

TarkastuskuvaMitä tarkastuksella tapahtuu?

Pyydät tarkastajia odottamaan asianajajaa, joka kertoi puhelimessa saapuvansa paikalle tunnin sisällä. Tarkastajat eivät kuitenkaan suostu odottamaan vaan ilmoittavat aloittavansa tarkastuksen välittömästi.

Suostut vaatimukseen, koska muistat kilpailuoikeuskoulutuksesta, että jo tarkastuksen viivyttäminen tai estäminen voi johtaa sakkoihin. Ohjaat tarkastajat vapaaseen neuvotteluhuoneeseen.

Esimerkki: Yhtiö kieltäytyi päästämästä tarkastajia yhtiön toimitiloihin ennen asianajajien saapumista. Tarkastajat joutuivat odottamaan tarkastuksen aloittamista 47 minuuttia. Yhtiölle määrättiin tarkastuksen viivyttämisestä 1,7 miljoonan euron sakot (36 170,21 euroa per odotusminuutti).

Seuraavaksi tarkastajat pyytävät sinua ottamaan yhteyttä nimeämiinsä henkilöihin tarkastaakseen heidän huoneensa ja tietokoneensa. KKV:lla on hyvin laajat oikeudet tutkia yhtiön henkilöstön työhuoneita sekä niissä olevia asiakirjoja ja laitteita. Tarkastajilla ei kuitenkaan ole oikeutta tutkia yhtiön ja sen asianajajan välistä kirjeenvaihtoa. Asianajajasi osaa huolehtia siitä, että KKV jättää tällaiset asiakirjat tarkastuksen ulkopuolelle.

Infolaatikko KVV:n oikeuksista

Voiko KKV sinetöidä tiloja?

KKV ei ehdi suorittaa tarkastusta loppuun päivän aikana, vaan ilmoittaa jatkavansa sitä seuraavana aamuna. Päivän päätteeksi tarkastajat sinetöivät tarkastuksen kohteena olevien henkilöiden työhuoneet ja muistuttavat, ettei sinettiä saa missään olosuhteissa rikkoa.

Seuraavana aamuna saavut töihin hyvissä ajoin ja huomaat, että toimitusjohtajan työhuoneen sinetti on rikottu. Epäilet, että siivooja on erehdyksessä avannut oven huomaamatta oveen kiinnitettyä varoitustekstiä.

Tarkastajat saapuvat paikalle, ja selität heille tilanteen. Tarkastajat eivät kuitenkaan usko selitystäsi vaan sanovat kuulleensa saman tarinan ennenkin. He toteavat, että yhtiöllesi määrätään sakkoja sinetin rikkomisesta.

Mitä KKV saa kysyä haastattelussa?

Toisena tarkastuspäivänä tarkastajat haluavat haastatella sinua. Haastattelussa tarkastajat kysyvät, keitä kilpailijoiden edustajia olet tavannut ja milloin. Kerrot heille asiasta avoimesti.

Tämän jälkeen tarkastajat tiedustelevat sinulta erään tapaamisen sisältöä ja kysyvät, mitä olette tapaamisessa sopineet. Vastaat ympäripyöreästi, sillä et muista kaikkea. Tarkastajat eivät tyydy vastaukseesi vaan kysyvät, sovitteko kilpailijan kanssa hinnoista. Tällaista kysymystä tarkastajat eivät kuitenkaan saa esittää, ja asianajajasi huomauttaa heille siitä.

Miten asian käsittely jatkuu?

Tarkastuksen päätyttyä KKV kiittää hyvästä yhteistyöstä ja kertoo palaavansa asiaan myöhemmin tutkittuaan kopioimansa aineiston. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että KKV voi lähettää yhtiöllesi selvityspyyntöjä ja lopulta joko poistaa asian käsittelystä tai tehdä markkinaoikeudelle esityksen sakkojen määräämisestä.

Vaikka KKV:n tarkastus voi olla aiheeton, viimeistään tarkastuksen jälkeen on hyvä varmistaa yhtiön compliance-oppaan ajantasaisuus ja henkilöstön kilpailuoikeudellinen osaaminen.

Muistilista tarkastuksen varalle:

  1. Soita yhtiösi lakimiehelle ja asianajajalle.
  2. Pyydä tarkastajia odottamaan lakimiehen ja asianajajan saapumista, mutta muista, että tarkastajat voivat halutessaan aloittaa tarkastuksen välittömästi.
  3. Järjestä tarkastajille neuvotteluhuone.
  4. Toimi hyvässä yhteistyössä tarkastajien kanssa.
  5. Anna asianajajan hoitaa vaikeat tilanteet.
  6. Älä puhu tarkastuksesta muille henkilöille.
  7. Pidä yhtiösi compliance-opas jatkuvasti ajan tasalla ja kouluta henkilöstöäsi säännöllisesti.

 

Kiti Karvinen
Susanna Kärkelä

Siivittääkö sote-uudistus yritykset innovoimaan uutta?

Hallitus pääsi viikonloppuna vaikean väännön jälkeen sopuun sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta. Osana ratkaisua Suomessa otetaan käyttöön valinnanvapausjärjestelmä, jolla halutaan vahvistaa yksityisten palveluntuottajien asemaa julkisen sektorin rinnalla erityisesti perusterveydenhuollossa. Jatkossa asiakas valitsee itse, mistä hän palvelunsa ostaa ja kuka häntä hoitaa.

Nykyisin sote-palvelut hankitaan yksityiseltä sektorilta pääosin hankintalain mukaisella tarjouskilpailulla. Tätä on kritisoitu, koska harva yritys hallitsee hankintalain tarkat menettelysäännökset.

Parhaiten näyttävät pärjäävän isot yritykset, jotka pystyvät usein kilpailemaan myös hinnalla. Toistuva kilpailuttaminen soveltuu kuitenkin sote-palveluiden vaatimiin pitkiin asiakassuhteisiin huonosti.

Hyvin toteutettuna valinnanvapaus parantaa palveluiden sisältöä ja asiakassuhteiden pysyvyyttä. Se myös monipuolistaa yritysrakennetta, jolla palvelut toteutetaan. Asiakas saa palvelua nopeammin ja on saamaansa palveluun nykyistä tyytyväisempi.

Ruotsissa valinnanvapausjärjestelmä on ollut käytössä vuodesta 2009 alkaen. Hallitus on meillä jo ilmoittanut, että Ruotsista järjestelmää ei kopioida, vaan meillä kehitetään siitä oma malli. Ruotsin kokemukset antavat kuitenkin jotain osviittaa tulevasta.

Julkinen sektori, yritykset ja järjestöt samalle viivalle

Tulevaisuudessa Suomeen suunnitellut 15 sote-aluetta pitävät todennäköisesti itse yllä valinnanvapausjärjestelmää. Tällöin viranomaiset valitsevat kullakin alueella järjestelmään palveluntarjoajat, joiden joukosta me asiakkaina puolestaan valitsemme mieleisemme.shutterstock_295184639_small

Kaikki minimivaatimukset täyttävät yritykset ja järjestöt on otettava mukaan palveluntuottajiksi, ja viranomaisen on kohdeltava niitä kaikkia yhdenvertaisesti. Järjestelmän ulkopuolelle voidaan sulkea toimittaja, joka ei ole luotettava. Perusteena voi olla esimerkiksi konkurssi, elinkeinotoimintaan vaikuttava lainvoimainen tuomio, vakava virhe ja verojen ja maksujen laiminlyönti.

Yrityksen kannalta on tärkeää tietää, miten ja milloin järjestelmään voi käytännössä päästä mukaan. Ruotsissa riittävä avoimuus on toteutettu niin, että avoimista valinnanvapausjärjestelmistä on ilmoitettava keskitetysti sitä varten perustetuilla nettisivuilla (www.valfrihetswebben.se).

Pk-sektori mukaan palveluiden tuottamiseen

Ruotsissa valinnanvapausjärjestelmä näyttää edistäneen erityisesti pienyritysten ja naisten johtamien yritysten asemaa. Hoitoalan yrityksistä suurin osa on pienyrityksiä: alle 20 työntekijän yritysten osuus on noin 93 prosenttia. Lisäksi alan yrityksistä 55 prosenttia on naisten johtamia, kun vastaava luku keskimäärin on 29 prosenttia. Hoitoalalla onkin eniten naisia yritysten johdossa.[1]

Kilpailuvalttina laatu, ei hinta

Kun valinnanvapausjärjestelmässä raha seuraa asiakasta ja hinta on ennalta määritelty, palveluntuottajan kilpailuvaltiksi nousee laatu. Asiakkaan oikeus vaihtaa palveluntuottajaa kannustaa yrityksiä panostamaan hyvään laatuun, tehokkuuteen ja asiakaslähtöisyyteen sekä sopeuttamaan toimintaansa asiakkaiden toiveisiin.

Toisaalta palveluntuottajan toiminnan ennakoitavuus paranee, kun toistuvat kilpailutukset eivät katkaise asiakassuhteita.

Ruotsissa 20 suosituimmasta terveyskeskuksesta 14 on yksityisiä. Myös vanhustenhoidossa yksityiset palveluntuottajat ovat menestyneet laatumittareilla paremmin kuin julkiset.

Yksityisissä vanhainkodeissa asukkaille tarjottiin enemmän aktiviteetteja ja mahdollisuuksia ulkoiluun. Harvempi myös koki itsensä yksinäiseksi. Kotihoidossa yksityiset tuottajat ovat ottaneet julkisia toimijoita paremmin huomioon vanhusten toiveet.[2]

Kilpailu pakottaa uudistumaan

Parhaimmillaan käy niin, että syntyy kokonaan uudenlaisia palveluita. Ruotsalaisen Ung omsorg ‑yrityksen perusti alun perin kolme opiskelijaa, joiden tavoitteena oli lisätä ihmisten elämäniloa ja yhdistää sukupolvia. Nuoret vierailevat valinnanvapausjärjestelmässä mukana olevissa vanhainkodeissa, jotka tällä tavoin haluavat edistää asiakkaittensa elämänlaatua. Nykyisin yritys työllistää yli 700 nuorta, ja se järjestää vanhuksille monenlaista toimintaa.

Vaikka Ruotsin mallia ei Suomeen omaksuta sellaisenaan, valinnanvapaus pakottaa Ruotsin kokemusten perusteella aivan varmasti niin julkisen kuin yksityisen sektorin ajattelemaan nykyiset toimintamallit uusiksi. Sote-sektorin tarjouskilpailut eivät jää historiaan, mutta hankintalain kilpailuttamiskoukkujen sijaan valinnanvapausjärjestelmässä yritysten on ensi sijassa tunnettava asiakkaiden, siis sinun ja minun, tarpeet ja vastattava niihin ennemmin kuin hankintayksikön asettamiin vaatimuksiin.

Meidän odotuksemme palvelun sisällöstä tai vaikkapa vastuullisuudesta ja innovatiivisuudesta saattavat olla hyvin toisenlaiset kuin mihin tällä hetkellä palveluilla on totuttu vastaamaan. Miten odotuksiimme kyetään uudistuksessa vastaamaan? Jäämme kiinnostuneina odottamaan.

Johanna Lähde

[1] Privat vårdfakta 2015, Vårdföretagarna

[2] Privat vårdfakta 2015, Vårdföretagarna

EUT: Tietojenvaihto voi olla raskaan sarjan kartelli – näyttötaakka siirtyy yrityksille?

Tiesitkö, että keskustellessasi kilpailijan kanssa saatat syyllistyä vakavaan kilpailunrajoitukseen? Banaanintuottaja Dolen tapaus on tästä varoittava esimerkki. Tapauksessa banaanintuottajat olivat keskustelleet säännöllisesti banaaneiden niin sanottuihin viitehintoihin ja niiden kehityssuuntauksiin vaikuttavista asioista. Keskustelut eivät koskeneet varsinaisia loppuasiakashintoja.

Kilpailun tarkoituksellinen rajoittaminen on kiellettyä seurauksista riippumatta

EU:n oikeuskäytännössä kilpailunrajoitukset on jaettu kahteen luokkaan. Ensimmäinen luokka sisältää vakavimmat kilpailunrajoitukset, joiden tarkoituksena on kilpailun rajoittaminen markkinoilla. Esimerkkinä tästä on hintakartelli. Vakavimpiin kilpailunrajoituksiin liittyy oletus niiden vahingollisuudesta: vakavat kartellit lähes aina rajoittavat jo itsessään kilpailua tai uhkaavat merkittävästi kilpailun toimivuutta.

Toinen luokka sisältää sellaisen kilpailijoiden välisen yhteistyön, jonka vaikutuksena on kilpailun rajoittuminen. Yhteistyön laillisuus siis riippuu toimialan ja markkinoiden olosuhteista sekä yhteistyön luonteesta. Viranomaisen on silloin tutkittava ja arvioitava alkuperäiset markkinaolosuhteet ja selvitettävä, miten yhteistyö muuttaa niitä.Tietojenvaihto_kuvituskuva

Yritykset tiedostavat, että esimerkiksi hinta- tai markkinoidenjakokartelli on vastoin lakia: kilpailijan kanssa ei saa jakaa markkinoita tai sopia hinnoista. Harvempi kuitenkin tietää, että myös kilpailijoiden välinen tietojenvaihto saatetaan luokitella vakavaksi hintakartelliksi.

Näin linjasi Euroopan unionin tuomioistuin viime keväänä Dole-tapauksessa (C-286/13). Siinä se vahvisti jo T-Mobile-tapauksessa (C-8/08 T) ja sitä edeltävässä oikeuskäytännössä luodun oikeusohjeen: merkityksellisten tietojen vaihtaminen kilpailijoiden välillä voidaan katsoa tarkoitukseltaan kilpailua rajoittavaksi. Tietojenvaihto voi siis olla kiellettyä riippumatta siitä, onnistuuko kilpailuviranomainen näyttämään tietojenvaihdon tosiasiassa rajoittaneen kilpailua.

Dole kritisoi teoreettiseen kilpailurajoitusmahdollisuuteen perustuvia syytöksiä

Dole kritisoi voimakkaasti sitä, että keskustelut viitehinnoista tulkittiin vakavaksi kilpailunrajoitukseksi. Yhtiön mukaan viitehintoja koskeva tietojenvaihto ei poistanut epävarmuutta yritysten suunnittelemasta kilpailukäyttäytymisestä eikä viitehintojen perusteella ollut aina edes mahdollista päätellä loppuasiakashintoja.

Dolen mukaan näyttötaakka kilpailua rajoittavien vaikutusten suhteen oli komissiolla. Dole esitti, ettei tietojenvaihdon teoreettinen vaikutus aiemman oikeuskäytännön mukaan vielä riitä osoittamaan vakavaa kilpailunrajoitusta.

Tuomioistuimen ratkaisu siirtää todistustaakkaa yrityksille

Unionin tuomioistuin katsoi kuitenkin, että viitehinnat ja niistä keskusteleminen ennen hinnoittelupäätöksiä saattoivat vaikuttaa olennaisesti banaanien hinnoitteluun. Jo tällä perusteella kysymys oli tuomioistuimen mukaan kielletystä hintakartellista.

Banaanintuottajat olisivat saaneet puhtaat paperit vain, jos ne olisivat osoittaneet, etteivät vaihdetut tiedot olisi edes teoriassa voineet vaikuttaa kilpailukäyttäytymiseen ja hinnoittelupäätöksiin. Sillä, rajoittiko tietojenvaihto todellisuudessa kilpailua, ei sen sijaan ollut tuomioistuimen mukaan merkitystä.

Dole-päätöksessä tuomioistuin siis teki varsin kauaskantoisen oletuksen tietojenvaihdon kilpailua rajoittavista vaikutuksista. Todistustaakka siirtyi komissiolta yritykselle itselleen.

Yritysten puolustautumisoikeudet vaarassa?

Viimeaikaisesta oikeuskäytännöstä hahmottuu kehityskulku, joka laskee kilpailuviranomaiselta vaadittavaa näyttökynnystä. Tietyn tyyppiset kilpailunrajoitukset vaativat aiemmin viranomaisen osoittavan niiden kilpailua rajoittavan vaikutuksen, nyt niitä siirretään tarkoituksellisten rajoitusten luokkaan.

Rajoitusten luokittelu ”tarkoitusluokkaan” on toki perusteltavissa. Se säästää viranomaisen resursseja ja takaa riittävän pelotteluvaikutuksen. Kehityskulku vaikuttaa kuitenkin väistämättä yritysten puolustautumisoikeuksiin.

Samaan aikaan jo yli vuosikymmenen on toivottu, että vaikutusanalyysi saisi suuremman painoarvon kilpailurikkomusten tutkinnassa ja oikeuskäytännössä. Myös komissio itse on korostanut vaikutusanalyysin merkitystä, ja se on pyrkinyt lisäämään taloudellisen analyysin merkitystä tutkinnassa.

Nyt vaikuttaa siltä, että tuomioistuin ja komissio ajattelevat asiaa entistä suoraviivaisemmin. Ne haluavat laajentaa vakavimpien rajoitusten luokkaa siirtämällä siihen tapauksia, jotka edellyttivät aikaisemmin viranomaisen osoittavan rajoittavat vaikutukset. Dole-tapaus on tästä hyvä esimerkki. Voimme kysyä, miksei tietojenvaihdon kohdalla voisi edellyttää viranomaisen osoittavan yhteistyön rajoittavan kilpailua. Tietojenvaihdon perusmotiivi ja tuottamuksen aste poikkeavat esimerkiksi hintakartellista, jossa osapuolet nimenomaisesti sopivat hinnoista.

Viimeaikainen oikeuskäytäntö osoittaa, että yritysten on tarpeen huolehtia toimivasta ja tehokkaasta compliance-ohjelmasta. Koko henkilöstön on osattava toimia oikein tavatessaan kilpailijoiden edustajia. Yritys vastaa yhdenkin työntekijän virheestä.

Jussi Nieminen
Marjut Kaariste

Yhteiskunnalliset yritykset – mallia maailmalta!

Hankintajuristina törmään jatkuvasti yksityisen ja julkisen palvelutuotannon asenteelliseen vastakkainasetteluun: julkinen hyvä, yksityinen paha. Kilpailuttaminen koetaan vaikeana ja voiton tavoittelua pidetään vääränä.  Tässä keskustelussa niin sanotut yhteiskunnalliset yritykset ovat Suomessa vielä pitkälti tutkimaton mahdollisuus.

Yhteiskunnallisen yrityksen konseptia tunnetaan Suomessa vielä kovin huonosti. Määritelmä löytyy EU:n Social Business Initiative -ohjelmasta ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksesta 346/2013, joka koskee eurooppalaisia yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneita rahastoja. EU-asetus on Suomessa voimassa olevaa oikeutta, jota ei erikseen saateta voimaan kansallisesti.

Yhteiskunnallinen yritys tuottaa yhteistä hyvää

EU-asetuksen määritelmän mukaan yhteiskunnallisen yrityksen päätavoite on mitattavissa olevien myönteisten yhteiskunnallisten vaikutusten aikaansaaminen. Yritys voi esimerkiksi tuottaa palveluita tai tuotteita huono-osaisille tai syrjäytyneille tai käyttää tuotantomenetelmää, joka soveltuu sen yhteiskunnalliseen tavoitteeseen. Se voi myös suojella ympäristöä tai tukea taloudellisesti muita yhteiskunnallisia yrityksiä.

Yhteiskunnallisessa yrityksessä voittoja käytetään ensisijaisesti yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen yrityksen tavoitteen mukaisesti. Yrityksen säännöissä tulee varmistaa, ettei voittojen jakaminen omistajille vaaranna yrityksen päätavoitetta. Yritystä johdetaan vastuullisesti ja avoimesti siten, että päätöksentekoon osallistuvat työntekijät, asiakkaat ja muut, joihin yrityksen liiketoiminta vaikuttaa. Yhteiskunnallinen yritys ei voi olla pörssiyhtiö.

Yhteiskunnalliset yritykset voivat tuottaa esimerkiksi terveys-, sosiaali- tai hoivapalveluita, koulutuspalveluita tai asumiseen shutterstock_158366639liittyviä palveluita. Ympäristönsuojelun osalta yritys voi tuottaa yhteiskunnallisia vaikutuksia esimerkiksi torjumalla saastumista tai tarjoamalla kierrätykseen tai uusiutuvaan energiaan liittyviä palveluita.

Pitkälti vastaava määritelmä on käytössä myös Arvoliitolla sekä Suomalaisen Työn Liitolla, joka myöntää Yhteiskunnallinen yritys -merkkejä. Myös Sitra on tehnyt jo vuosia työtä yhteiskunnallisen yrittäjyyden edistämiseksi.

On syytä huomata, että yhteiskunnallinen yritys ei ole sama kuin sosiaalinen yritys, joista on oma lakinsakin (1351/2003). Yhteiskunnallisella yrityksellä ei myöskään ole tiettyä yhtiömuotoa. Se voi olla vaikka osuuskunta, yhdistys, säätiö tai osakeyhtiö, jossa on voitonjakoa koskeva rajoitus.

Yhteiskunnalliset yritykset ovat mahdollisuus

Voisivatko yhteiskunnalliset yritykset olla yksi keino saada Suomeen lisää yritystoimintaa, joka osaltaan auttaisi pienentämään paisunutta julkista sektoria? Myönteisiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin pyrkivälle yritystoiminnalle voisi kuvitella löytyvän myös poliittista tukea. Malli varmasti kiinnostaa monia nuoria yrittäjiä, joille vastuullinen toiminta on yritystoiminnan kulmakivi ja jotka enenevässä määrin hakevat yhteiskunnallista merkitystä työlleen. Löytyisikö tätä kautta myös uusia innovaatioita?

Maailmalta mallia meillekin?

Yhteiskunnalliset yritykset ovat vakiinnuttaneet asemansa muun muassa Britanniassa, jossa toimii noin 70 000 yhteiskunnallista yritystä. Niiden vaikutus Ison-Britannian talouteen on 18,5 miljardin punnan luokkaa (2012 Small Business Survey, 2013), ja ne työllistävät lähes miljoona työntekijää. Komissio on arvioinut, että noin 10 prosenttia eurooppalaisista yrityksistä voisi kuulua tähän yritysten luokkaan.

Yhteiskunnallisten yritysten rahoitusta varten voidaan perustaa oman erityissääntelynsä piiriin kuuluvia rahastoja. Yksityinen raha voi auttaa yhteiskunnallisia yrityksiä tuottamaan vaikuttavia palveluita julkiselle sektorille. Olisiko tämä juuri sitä, mitä suomalainen yhteiskunta nyt tarvitsisi?

Uusi hankintadirektiivi (77 artikla) mahdollistaisi tiettyjen sote- ja kulttuuripalveluiden varaamisen yrityksille, jotka sijoittavat voittojaan uudelleen organisaation yleishyödyllisen tarkoituksen saavuttamiseen. Toistaiseksi Suomessa ei ole ehdotettu tämän säännöksen voimaan saattamista kansallisesti. Etuoikeus koskisi korkeintaan kolmen vuoden sopimuksia, mitä voidaan toki pitää kovin lyhyenä ajanjaksona. Lisäksi tästä aiheutuisi uusi kilpailuneutraliteettihaaste yksityisen sektorin sisälle.

Olisiko tässä kuitenkin vielä harkinnan paikka? Pitäisikö jo käyttää kaikki keinot taloudellisen toimeliaisuuden aktivoimiseksi? Hankintayksiköillä on kuitenkin aina mahdollisuus arvioida, miten kilpailua parhaiten voidaan hyödyntää kyseessä olevilla markkinoilla. Parhaimmillaan poikkeussäännös voisi auttaa avaamaan yrityksille sellaisia tehtäviä, joita julkinen sektori muutoin päättäisi hoitaa itse.

Anna Kuusniemi-Laine

Tuuppauksia pykälien sijaan

Viime aikoina on kovasti viritelty pykälätalkoita. Kriitikoiden mukaan ylisääntely nimittäin tekee asioista monimutkaisia ja vaikeasti hallittavia. Hallinnollinen taakka kasvaa. Missä näkyy hyöty? Kieltojen ja sanktioiden vaikutuksia ei selvitetä riittävästi ennalta. Jälkikäteenkään ei oikein ehdittäisi, kun uutta lakia pukkaa valmisteluun. Anne Vanhala kertoo tästä omassa blogipostauksessaan.

Totta on, että jos lakien vaikutukset perustuvat enemmän toiveisiin kuin tutkittuun tietoon, ne jäävät vaatimattomiksi. Tulokset voivat olla jopa sääntelyn tavoitteiden vastaisia. Jos sääntelyä puretaan, millä keinoin päätöksentekijät sitten edistävät haluttuja yhteiskunnallisia päämääriä ja meidän hyvinvointiamme?

Nudge – sysäys oikeaan suuntaan

Euroopassa ja Yhdysvalloissa keskusteluun on viime vuosina noussut toimintamalli, jota kuvataan sanalla nudging. Sen ideana shutterstock_217750309on, että yritysten ja kansalaisten toimintaa ohjataan sopivilla nudgeilla eli ”toimintasysäyksillä” [1] tehokkaammin kuin sääntelyllä. Hieman yksinkertaistettuna kysymys on siitä, miten yhteiskunnan päätöksenteossa voidaan ottaa nykyistä paremmin ja johdonmukaisemmin huomioon tieteelliset tutkimustulokset siitä, miten ihmiset toimivat.

Mikä meihin vaikuttaa ja mikä ei? Suuri merkitys on esimerkiksi sillä, miten asiat esitetään ja miten todennäköisenä me jotakin tapahtumaa pidämme. Meillä on myös taipumus tulkita uutta tietoa tavalla, joka tukee aiempaa ennakkokäsitystämme asiasta. Olemme keskimäärin ylioptimistisia itsellemme myönteisten seurausten suhteen ja toisaalta vähän mukavuudenhaluisia, pidämme mielellämme asiat aika lailla ennallaan. Nämä ovat tuttuja juttuja monelle markkinointimiehelle – mutta vieraampia julkisen puolen päätöksentekijöille.

Sysäys toimii kannustimena

Toimintasysäyksiä koskevan keskustelun pyrkimyksenä on, että julkisen sektorin politiikkatoimien suunnittelussa ja päätöksenteossa otettaisiin nykyistä johdonmukaisemmin huomioon se, miten ihmiset oikeasti toimivat ja reagoivat ja millaiset toimet tästä syystä ovat tehokkaita. Ajattelun kritiikki kohdistuu perinteiseen näkemykseen siitä, että teemme valintamme harkiten ja järjellä. Käyttäytymistaloustieteen tutkimukset eivät tätä valitettavasti tue, vaan päätöksiimme vaikuttavat paljon muun muassa asiayhteys ja itse valintatilanne.

Olennaista sysäykselle on myös, että valintaan ei pakoteta kielloin tai rajoituksin. Koska valinnanvapaus säilyy, sysäys ei ole kielto taikka sanktio, vaan aito ”porkkana”. Hyvä sysäys on fiksu. Sen etuna on myös joustavuus ja se voidaan kohdistaa kustannustehokkaasti – sekä tarvittaessa muuttaa.

Hyvä sysäys on vaikkapa helppokäyttöinen viranomaisen nettilomake tai kaupunkisuunnittelussa ihmisiä liikkumaan houkutteleva vaihtoehto. Terveys, turvallisuus, vastuunotto ympäristöstä ja läheisistä – voisi kuvitella, että montaa hyvinvointivaltiossa keskeistä asiaa voitaisiin edistää oikeaan suuntaan tuuppaavilla toimilla. Katso täältä lisäesimerkkejä sysäyksistä.

Euroopassa mennään jo

Euroopan maista Isossa-Britanniassa nudgingia edistetään järjestelmällisesti. Saksassa Merkelin hallitus on kiinnostunut ajattelumallista, ja Pohjoismaista Tanskassa ja Ruotsissa nudgingin merkitys on tunnustettu. Nudgingista keskustellaan myös OECD:ssä ja EU:ssa, jossa se on toistaiseksi saanut jalansijaa lähinnä terveys- ja kuluttajansuoja-asioiden pääosastolla (SANCO), mutta laajempaa käyttöä pyritään edistämään. 

Pitäisikö meidänkin osallistua aktiivisemmin tähän eurooppalaiseen keskusteluun [2]?

Johanna Lähde

[1] Nudge-termin lanseerasivat Richard H. Thale ja Cass R. Sunstain kirjassaan Nudge (Yale University Press 2008). Termiä on suomeksi kutsuttu sysäykseksi tai ohjaukseksi.

[2] Lisätietoa ks. esimerkiksi Alberto Alemanno, Alessandro Spina: Nudging Legally. On the Checks and Balances of Behavioral Regulation (International Journal of Constitutional Law. Issue 2/2014) ja Jyrki Tala: Lainvalmistelu ja sääntelyn vaihtoehdot. (Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 115, 2012)

Laki, jota meidän ei vieläkään tarvitse noudattaa?

Parikymmentä vuotta sitten istuin oikeustieteen opiskelijana eduskunnan lehtereillä, kun Suomi päätti liittyä Euroopan unioniin. Äänestys sujui eleettömästi, ja ulkomaalaiset toimittajat jäivät ihmettelemään, oliko se todella tässä. Ei julistuksia, ei torvisoittoa. Nyt kaksi vuosikymmentä myöhemmin ihmettelen, ettemme täällä Suomessa tunnu vieläkään ymmärtävän keskeistä EU-lainsäädäntöä – vai johtuuko se vain siitä, ettemme halua ymmärtää?

Kilpailuneutraliteetilla tarkoitetaan julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan tasapuolisia toimintaedellytyksiä. Kilpailuneutraliteetin vaatimus on osa EU:n valtiontukisääntöjä, joita on noudatettu Suomessakin vuodesta 1995 alkaen.

Vuonna 2007 Euroopan komissio totesi Tieliikelaitosta koskevassa päätöksessä, ettei julkinen sektori voi harjoittaa taloudellista toimintaa siten, että se hyötyisi veroeduista ja konkurssisuojasta. Tieliikelaitos yhtiöitettiinkin sittemmin Destiaksi.

Nyt vuonna 2014 poliitikot tekevät EU-sääntöjen noudattamisesta mielipidekysymyksen ja työntekijät lakkoilevat yhtiöittämisen edessä. Tämän osoitti hyvin Palmian yhtiöittämistä koskeva päätöksenteko.

Tasapuoliset mahdollisuudet kaikille

Kun kyse on taloudellisesta toiminnasta, jossa tavaraa tai palveluita myydään EU:n jäsenvaltioiden rajojen yli, tai kun alalla toimii kansainvälisiä yrityksiä, kaikilla osapuolilla pitää olla tasapuoliset ja reilut mahdollisuudet harjoittaa liiketoimintaansa. Näistä säännöistä emme voi vapaasti poiketa kansallisella tasolla. Tästä huolimatta kuntalaki sisältää yhtiöittämisvelvoitteen poikkeuksia, joita EU:n valtiontukisääntely ei tunne.

On hyvä muistaa, että EU-oikeuden etusijaperiaate on ollut voimassa jo vuodesta 1965. Ristiriitatilanteessa kansallinen sääntö väistyy.

Merkittävin ongelma ei ole se, että EU-sääntöjä ei noudateta, vaikka siitä saattaakin seurata Suomen valtiolle rikkomuskanteita ja korvausvelvoitteita. Merkittävin ongelma on itse kilpailuneutraliteettivaje.

Kilpailu kannustaa kehittymään

Julkisen palvelutuotannon epäreilut kilpailuedut syrjäyttävät yksityisiä, tehokkaasti toimivia ja veroja maksavia yrityksiä markkinoilta. Julkiset markkinat keskittyvät ja taantuvat, eikä niiden palvelutarjonta kehity samalla tavalla ilman kilpailua.

Samalla yhteiskunnan kustannukset ja meidän jokaisen maksamat verot nousevat. Kehittymättömiltä kotimarkkinoilta yritysten on myös kovin vaikeaa ponnistaa nopeasti kehittyville kansainvälisille markkinoille.

Mielestäni meillä Suomessa ei oteta kilpailuneutraliteettiongelmaa vakavasti. Olisiko jo aika?

Anna Kuusniemi-Laine

Lue lisää aiheesta Defensor Legiksen numerosta 4/2014: ”Kilpailuneutraliteetti, valtiontuki ja kuntien taloudellisen toiminnan yhtiöittämisvelvollisuus”. Lataa PDF-versio artikkelista: Defensor Legis 4 2014